Mary Wanless ensimmäistä kertaa Suomeen!
2026 Hevoset-messujen yhtenä uutuutena järjestetään yleisölle lauantaina iltaohjelmaa.
Tampereen Messuilla rakennetaan joka kevät halliin laadukas ratsastusareena isoine katsomoineen. Tuntuu hukkaan heittämiseltä, jos siitä ei oteta kaikkea iloa irti.
Näin syntyi ajatus iltaklinikasta.
Kuka on Mary Wanless
Mary Wanless oli ponihullu lapsi, joka aloitti ratsastuksen brittiläisessä ratsastuskoulussa. Opiskellessaan fysiikkaa hän kuului Bristolin yliopiston ratsastuskerhoon, jossa hän kilpaili opiskelijakilpailuissa myös kansainvälisesti. Valmistuttuaan hän suoritti British Horse Society -ratsastuksenopettajakokeet BHSI-tasolle saakka.
Hän kuitenkin koki jatkuvasti, ettei ollut lahjakas ratsastaja, ja turhautui edistymiseensä. Tämä johti lopulta siihen, että hän luopui unelmastaan ja vetäytyi kokonaan hevosmaailmasta.
Puolen vuoden kuluttua hän kuitenkin palasi ratsastuksen ja opetuksen pariin, mutta hänen näkökulmansa oli muuttunut: Mary päästi irti tavoitteestaan olla hyvä ratsastaja ja alkoi sen sijaan kiinnittää huomiota siihen, mitä hänen kehossaan ja hevosessa todella tapahtui ratsastuksen aikana.
Tämä syvällinen filosofinen muutos johti merkittäviin oivalluksiin, jotka vähitellen muuntuivat empiiriseksi tutkimusprojektiksi. Fysiikan opiskelun myötä hän lähti liikkeelle oletuksesta, että suorastaan mystiseltä vaikuttavan ratsastustaidon taustalla täytyi olla syyn ja seurauksen lakeja.
Lue lisää Marysta: ILTAKLINIKKA
Klinikkakokonaisuus
Aluksi lähdimme miettimään vain lauantaille iltaklinikkaa, mutta koska messuja aletaan rakentaa käytännön syistä hyvissä ajoin, on pääareena valmiina jo torstai-illasta lähtien.
Päätimme ottaa Maryn Suomen-vierailusta kaiken irti, ja jo torstai-iltana areenalla alkaa suljettu klinikka neljän eri ratsukon kanssa. Sama ryhmä jatkaa perjantaina aamusta suljetulla klinikalla, ja tästä ryhmästä yksi ratsukko valikoituu mukaan lauantai-illan yleisölle avoimeen iltaklinikkaan.
Meiltä on pyydetty enemmän ammattilaisille suunnattua ohjelmaa tai toimintaa, ja suljetut klinikat ovat nyt yksi sellainen konkreettinen tarjonta ammattilaisille.

Mary messuilla?
Kyllä! Mary on yleisön tavattavissa myös messuilla molempina päivinä. Sunnuntaina Maryn ajatuksia pääsee kuulemaan myös MT-Hevoset-ohjelmalavalla. Maryn messuaikataulun keräämme nettisivujen ohjelmaan, joten sieltä kannattaa katsoa, missä hänet varmimmin mihinkin kellonaikaan voi tavata.
Messuväen ei pidä myöskään olla huolissaan siitä, että Maryn klinikka vähentäisi sitä ohjelmaa, jota messulipulla on totuttu näkemään. Tuttuun tapaan messuilla saamme nähdä upeat klinikat:
Este – Madis Morna
Koulu – Anna von Wendt
Perusratsastus – Niina Kirjorinne
Istunta – Aira Toivola
Ravi – Teemu Ahtee
Monte – Nelly Korpikoski
Ja näiden lisäksi lajiesittelyitä, estekisaa ja muuta ohjelmaa lähes sadan eri ohjelmaosuuden verran.
Iltaklinikan ansiosta voimme pitää messuohjelman yhtä monipuolisena kuin aiemmin ja tarjota yhdelle lajille enemmän areena-aikaa intensiivisempään ja syvemmälle menevään valmentamiseen.
Aikataulu ja info
Mary Wanlessin klinikka alkaa lauantaina klo 19.00 ja kestää noin klo 21.00 saakka.
Iltaklinikka ja muut esiintymiset pidetään kielellä englanti.
Ravintola Arlanda palvelee iltaohjelman yleisöä klo 18.00 alkaen. Ravintolan kapasiteetti on rajallinen, joten varmistaaksesi paikan kannattaa buffet lunastaa etukäteen.
Liput iltaklinikkaan tästä: OSTA LIPPU
Iltabuffet tästä: BUFFET
Teksti: Mia Jurvala
Kuvat: Karoliina Malkamäki
Recommended News for You






